Illalla joku osa musta kääntyy esiin. Esirippu menee kiinni, tai valomerkki näytetään.
Ei se oo sen enempää aitoa kuin päivisin, hyvinä hetkinä.
Vaikka huutaisin illalla partaveitsi kädessä, etten enää jaksa yhtäkään vastoinkäymistä, ei se ole suurempi totuus kuin jos valosalla sanon, ettei mulla mitään vastoinkäymisiä oo ikinä ollukkaan.
Jos tarvitsenkin neljänä iltana seitsemästä tauon, ei sekään tarkoita, ettenkö olisi onnellinen. Mä olen.
Mut saa särkeä tuhat kertaa, mutta joka kerta ne palaset kokoaa itsensä takasin.
Niin heikko tai vahva mä olen.
