Minuun koskee niin paljon.

Kaikki tämä syöminen,

tuntuu kuin mahalaukkuani

revittäisiin.

Olen niin yksin sairaalassa.

Niin loputtoman yksin

ja väsynyt.

Te saatte minut

vihaamaan vartaloani

niin paljon enemmän kuin

koskaan ennen.

On todella vaikeaa kirjoittaa näin pitkän ajan jälkeen.

Sairaalassa on kamalaa,

olin kolme ensimmäistä päivää

letkuruokinnassa,

sitten tajusin että

samat kalorit tulee vaikken syökkään.

Aloin syödä ja sain sen pois.

Joudun syömään viidesti päivässä

epäinhimillisen kokoisia aterioita

ja kyllä, lihon hirveästi.

Ahdistus on vaikea kestää,

olen harkinnut karkaamistakin

kunnes tajusin että

minut saataisiin kyllä kiinni.

Tänään pääsin kotiin lomalle.

Nöyrimmät anteeksipyynnöt:
jouduin sairaalaan lastenpolille
painon "normalisointiin" (=lihotukseen)
koska paino oli tippunu alle 46.

Lupaan pistää kunnon blogin perjantaina
kun pääsen kotiin muutamaks tunniks.

Toivottavasti ette hylkää blogin lukemista
tän katkon takia, kiitos jos ette.

Mulla ei oo aikaa tän pidempään blogiin:
oon nytkin sairaalan kahvilassa eikä
mulla oo aikaa.