maanantaina, huhtikuuta 2

2010 Angsti-Unnan päiväkirja

Istun veden äärellä, ihailen sen etenemistä.
Tasaista, kiiruhtavaa.
Kyyneleet sekoittuu mustaan kylmyyteen

Yritän pitää kiinni,
vielä viimeiset muistot: valoheittimet silmissä
naurun hetket, kuvat. 
Kaikki liukuu ulottumattomiini.
Tahdon takaisin, takaisin tuohon paikkaan jossa synkkyys
väistyy hetkeksi.
Nyt ne loppuvat, tähän päivään.

Miten minä kadehdinkaan vastarannalla juoksevaa lasta,
vielä hetki sitten on itse samanlainen.
Musta vesi erottaa meitä ylittämättömänä.
Lapsi nauraa ja kiipeää betonia pitkin.
Minä yritän tallentaa ohikiitävää tunnetta,
 joka samalla ruokkii toivoani ja samalla murskaa minua sisältä.
Sen voima pyytää minua hyppäämään syvyyksiin, se anelee.

Kurkistan alas, vesi katsoo takaisin, pysähtymättä. 
Tunne meni jo menojaan. 
Haluan palata. 
Niin paljon haluan, että puristun taas kokoon. 
Ohi porhaltaa vene täynnä näkymättömiä matkustajia. 
He ovat tunteneet tämän saman, eri tavoin. 
He ovat jokainen kärsineet yhtä paljon.


3 kommenttia:

  1. Mahtavaa tekstiä. En voi muuta sanoa kun, että kirjoitat todella liikuttavasti. : ) Mahtava blogi!

    VastaaPoista
  2. Kirjoitat niin kaunisti!
    Liityn lukijaksi (:

    VastaaPoista