Elossa

Ei oo tullu vähään aikaan raapusteltua tänne. En silti pyydä anteeksi. 

Tässä on vähän kaikkee tapahtumassa:

-iskä pääsi Kemin kaupunginteatterin johtajaks eli se muuttaa elokuun alussa Kemiin

-> me muutetaan äidin kanssa Saarikyliin tän viikon lopulla

-> mä saatan muuttaa Nekalaan omaan pikkuruiseen yksiöön jos se on asuttava kolonen

Tosiaan, mua hirveesti ahdisti toi muutto Saarikyliin takas ja mun kroppa kun ilmeisesti tykkää reagoida stressiin sairastamalla niin tässähän kuumehouruissani kirjottelen. 

Alotin ja lopetin puhelinmyynnin. Oon ajellu skootterilla. Pussaillu Sahinia ja käyny kattomassa näytelmän kaks kertaa missä se näyttelee. Viettäny vappua pinkissä peruukissa. Kattellu elokuvia. Löytäny ihanan kokouikkarin mitä oon monta vuotta etsiny. Tiskannu. Tutustunu kavereideni kesyrottiin ja ollu niiden kävelykenttänä. Heittäny kymmenen kuperkeikkaa peräkkäin serkun kanssa Sorsapuistossa. Tuntenu oloni hiton rumaks ja sairaan kauniiks samalla hetkellä. Avannu mökkikauden ja varastanu autiotalosta postikortteja. Käyny elämäni toisissa lukiopippaloissa, oman koulun ensimmäisissä. Leikannu otsatukan. Nauranu. Löytäny uusia biisejä. Itkeny. Kattonu outoja elokuvia ja niitä jotka oon nähny jo tuhat kertaa. Ollu koulussa laittoman vähän. Syöny paljon jätskiä. Karkkilakkoillu kohta kolme viikkoo neljästä. Kastanu talviturkin. Ottanu liian vähän kuvia. Puhunu hurjan paljon. Ihastunu omenalimonadiin ja juustonaksuihin jälleen kerran. Tuhlannu rahaa. Lakannu kynsiä. Myyny vahingossa Makuunin vanhan leffan vitosella.

 Ehkä kahteen sanaan tiivistettynä: eläny perkeleesti.

Toisinsanoen, oon pelänny olla hetkeäkään paikallaan tekemättä mitään.

Tänään kuitenkin pakosta jäin moneks tunniks yksin, kun Sahin lähti teatterille, ja äiti tulee vasta kohta sen Viro-reissulta. Enhän mä edelleenkään uskalla olla tekemättä mitään, mutta kuitenkin jäin ajatusteni kanssa yksin. Päätin ottaa jotain itseäni tutkivia kuvia (samalla vähän harjottelin ja kokeilin muokkaustyylejä). Löysin myös PMMP:ltä ihan jumalattoman hyvän biisin: 'Kiitos'. Pakko änkee ne sanat tähän postaukseen, koska en oo ikinä tuntenu yhtä suurta tämmöstä "NÄÄ SANAT KERTOO MUSTA AAAAPUAAAA!!!" -hetkeä.

Edit pälälälä

Tosiaan, Sahin on ollu Legioonateatterilla

nyt tässä tän kevään ja ne on tehny Minäminäminä! -näytelmän narsismista.
Ylipäätänsä se ei oo verenmaku suussa -tyyppinen juttu vaan koostuu
humoristisista tarinoista joiden väleissä ja keskellä osa näyttelijöistä tiputtaa roolin
ja monologittaa omana itsenään omia kokemuksiaan narsismista, osa tosi syvällisiäkin.
Ite tosiaan oon käyny kattoon ton tähän mennessä kaks kertaa, ensi-illassa
ja viikko sen jälkeen ja oli kyllä ihan sika hyvä. :D Myöhemmin vielä kolmannen kerran mennään kaveriporukalla.
Ja toi on hyvä sinänsäkin koska mullei oo rahaa isoissa teattereissa käymiseen
 niin tuollahan noi liput on tosiaan opiskelijat/työttömät 5e ja aikuset 10e.

Eli pirkanmaalaiset - ja etenkin Tamperelaiset - bloginlukijani:
 äkkiä varaan liput ja kattoon tota, kipi kipi!
Näytösajat löytyy myös täältä:
Facebook: MINÄMINÄMINÄ!

 

 Yhtä pyytää jos saan

vaikka niin ei oiskaan:

Väitä, että oon ainutkertainen

niin, että uskon sen: toiset ei oo yhtä paljon.

Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

 Kiitos, kun koetit ymmärtää.
Tiesin, siihen et pystyisi edes sinäkään.

Suutuit, kun et päässyt mun suljettuihin huoneisiin,
tahdoit tietää, miksi aina puuttui vielä palanen,
miksi harhailin ja väistin.
Voi, jos itsekin tietäisin.