Plöplö. "Naruudella" musta tarkotettiin tässä sitä lihasprosenttia. Mä
ainakin tarkotin tekstissä, tai siis koska tykkään myös yhtälailla tukevammista.
Henkilökohtaisesti jos olis vierekkäin laiha ja tukevampi, niin ottaisin
(jso mietitään vaan ulkonäköö) useimmissa tapauksissa tukevamman. Ja
kun sitä nyt ei voi kiistää, etteikö jokasella satu oleen se oma ihanne
pojalle mutta kuka meistä voi sanoa että niitä olis vaan yks ja ainoo.
Tai siis että jos mietitään raa'asti ulkonäköö ilman että aatellaan
henkilöö sisältäpäin ollenkaan niin luultavasti kaikilla jää muutama
vartalotyyppi josta ei pidä, mutta varmasti myös monta josta pitää.
Sitten tää vielä laajenee mistä tykkää kun otetaan se mukaan miten
henkilöstä pitäminen "muuttaa" sitä miten sitä katsoo. Siis että tän
tekstin nyt ainooks pointeiks vois jättää että a) tytötkin luo
kauneusihanteita ja b) poikien lihasprosentin ei täydy olla tuhat että
ne olis viehättäviä, vaikka ne voi olla viehättäviä myös silloin.
Varmaan moni joka avas tän sivun vähän järkytty näkemästään
mutta koska lupasitte kestää jotain toisenlaistakin Kuismaa niin täältä pesee.
Tosiasiassa mulla on monet asiat nyt tosi pahasti sekasin,
joillain saroilla vois mennä paljon paremmin jos vaan jaksaminen riittäis.
Jotkut vaikeet jutut taas ei oo enää oikein mun päätösvallan ulottuvissa,
joten niiden kohdalta tuntuu voimattomalta ja myös tosi surulliselta.
Mielialaa kohottaakseni päädyin yllättäen kuvien pariin!
Rupesin selaileen kesäkansioita hetkelliseks pakopaikaks ja löysin noi ylläolevat.
Ne on kuvia kun oltiin pari päivää Sahinin mökillä.
Voin kertoo että sympaattisin mökki ikinä. ♥
Mulle kuitenkin tuli mielee jotain juttuja mitä halusin jakaa.
Tai ensin kun katoin näitä kuvia, mietin vaan, että miten se idiootti
pystyy ottaan musta näin rumia kuvia, mutta sitten kun lopetin
arvostelemasta mun ilmettä tai ihoo tai alakantti-kaksoisleukaa
mulle tuli ajatus, että itseasiassa mä oon näissä paljon kauniimpi kun aluks ajattelee.
Se onnellisuus mitä tuolla koin, oli niin paljon kauniimpaa
kun mikään vaikkapa laihuus ikinä, että se jotenkin värittää mutkin kauniiks.
Te voitte olla asiasta täysinkin erimieltä, mutta en halunnu mitään nättejä kuvia tänään.
Mä oon siitä välillä kummallinen, että saatan unohtaa jotkut romanttisimmat tai yleisesti
merkityksellisimmät asiat
(luultavasti tuun unohtaan oman hääpäiväni suunnilleen kokonaan ja lasten kastejuhlat jne.)
ja sitten taas hullaannun johonkin tiettyyn hetkeen tai muistoon
joka näyttää ulospäin arkiselta. Vähän niinkun toi mökkeily.
Me katottiin myytinmurtajia ja Love Exposure, käytiin saunassa,
valvottiin yks yö ja nukuttiin pitkälle seuraavaa päivää, grillailtiin,
kuunneltiin Ismo Alankoo ja kerrottiin kaikkia juttuja toisillemme.
Ei mitään semmosta teennäistä tai järjestettyä vaan pelkästään sitä, mikä tuntu järkevältä siinä kohtaa.
En ainakaan muista hetkeekään kun olis miettiny että nyt täytyy tehdä jotain, mihin ei oo fiilistä.
Noi kaks päivää oli ehdottomasti parhaimmat koko kesänä ja jos joku antais tarjouksen
että vaihtaisin noi päivät siihen että olisin taas superskinny,
niin nauraisin ja kävisin ostaan ison levyn piparisuklaata.
Puhelimenihan se tässä, ostin sen (kesätyörahoilla) joskus kesäkuussa
Haha, -07 ostettu koneenihan se tässä. Se on käyny miljoona kertaa korjauksissa ja sillain ostin senkin yhestä näytelmästä tulleista palkkarahoista ;>
Rakkain esine (kovalevy jossa kuvat) Tää oli tosi vaikee, koska oikeestaan mikään esine ei sinänsä oo mulle rakas vaan tuollakin ne kuvat (tai voihan nekin mieltää esineinä jos ne tulostaa) olikohan tän tilavuus 500gt (kyllä, kysyin poikaystävältäni onko se gb tai gt tai mikä;D)
aivokatkoilta mutta tokasta yrityksestä tuli vielä sekavampi!
Tätä saa arvostella ja haukkua ja mitä ikinä tykkää.
Pienten väärinymmärrysten korjausta jälkikäteen mitä video
saattaa antaa: nauramisella en tarkota semmosta ilkeetä tai arvostelevaa
naurua, vaan lempeetä ja hyväntahtoista.
Moni vaan kauhistelee anoreksiaa ja pelkää sitä, joka
on pahinta mitä voi tehdä koska just se antaa sen sairauden
voiman. Vähän jos pikkulapsi pelkää mörköjä äiti saattaa
naurahtaa ja sanoa että senkin hassu ei mörköjä oo.
Ei siis semmosta pahansuopaa
(okei jos joku heittäytyy tahallaan draamakuningattareks
anoreksian varjolla nii ehkä sitten;) )
tosin en ollenkaan oo potkuja persiille vastaan
kun se anorektikko ei suostu katsomaan itseään peilistä
siinä kohtaa kun hoitoa on jatkettu tarpeeksi pitkälle
kovaan sairauteen vaaditaan kovat lääkkeet ja silleen, vaikka
ihan höhlä sairaus onkin. ;>
sairauden syntymiseen vaikuttaa tietysti hirmu moni asia,
(lapsella ei mun mielestä oo vielä
vastuuta sairastumisestaan)
muistaakseni luin että esim vanhempien syömishäiriö lisää
sairastumisriskiä 70% eli enemmän kun ympäristö
(hehhee, äitillä oli syömishäiriö nuorena)
silti ainakin siinä kohtaa kun sairaus on todettu
ja siihen tarjotaan apua, on vastuu täysin itsellä
