Toivon että voisit suhtautua ruokaan syömällä sitä. Se on vain ruokaa. Katson kuviasi joka päivä ja toivon että olisin yhtä laiha kuin sinä. Että olisin ylipäätään laiha. Mutta enpäs olekkaan, olen lihava, ihan oikeasti lihava enkä vain väitä niin, kuten sinä. Toivon että joskus, mieluiten pian, sinä ymmärrät kuinka onnekas olet.
et ymmärrä, kuinka paljon nämä siun postaukset saattaa haavottaa muita. ymmärrän kyllä, että suhtaudut kriittisesti vaan itseesi ja siulla ei varmaankaan ole mitään ylipainoisia tai edes normaalipainoisia vastaan, mutta siitä huolimatta nämä siun jutut thinspiroi muita. mieti siis vähän, mitä tänne kirjottelet.
toivon, että oikeasti ymmärrät, kuinka kaunis oot ja tajuat myös, että nää siun jutut todellakin saa muut tunteen ittensä huonoiksi kuten kaikki pro-ana-blogit. varmasti tuut myöhemmin katumaan, mitä kaikkee on tullukkaan nettiin vuodatettua. mut tsemppii siulle, oot tosi nätti ja sun ei tosiaankaan pidä laihduttaa, oot justiinsa hyvä tommosena niin kun me kaikki ollaan hyviä omana itsenämme.
Tässä kohtaa täytyy puolustautua. En pakota ketään lukemaan tätä blogia jos mieli tummuu. On täysin henkilön omista valinnoista kiinni jos tätä blogia tahtoo lukea. En missään tapauksessa halua että henkilö jolle aiheutuu tästä todella pahaa mieltä lukee tätä. Älkää siis lukeko blogiani jos se teitä haavoittaa. Tein tämän blogin itseäni varten, että saisin kertoa kuvilla ja sanoilla miltä minusta tuntuu kamalasti varomatta. Voi olla että kadun tätä jälkeenpäin mutta miksi murehtisin sitä nyt? On totta että normaalisyömisellä ei ehkä liho mutta jos minusta siltä tuntuu ei sitä kukaan voi muuttaa tai arvostella minua siksi että minusta tuntuu siltä. Ruoka on vain ruokaa ehkä sinulle kommentoija. Ja kun sanot "minä olen oikeasti lihava", minä en ole mielestäni laiha. Tämä ei ole mikään yhyy haluan huomiota -blogi ja todellisuudessa pidän itseäni laihana ja kauniina vaan tämä on minun todellisuuttani: minä näen kun minä lihon, minä näen sen vaa'alla ja peilistä: se on minun todellisuuteni. En tiedä millä perusteella sinä sanot minua onnekkaaksi mutta itse en koe niin.
Tiedän että tämä kommentti ei varmastikaan miellytä teitä kommentoijat, mutta koska haluan olla rehellinen (kuten tekin selvästi olette) kirjoitan niin kuin minusta oikeasti tuntuu. Anteeksi etukäteen jos loukkaan jotakuta suorapuheisuudellani mutta niin ei ole todellakaan tarkoitus vaan tarkoituksena on antaa näkökulmaa minun puolestani kun koko ajan tulee kommentteja "vitsi tulet katumaan tätä blogia jälkikäteen" "miksi satutat muita kokoajan kirjoittamalla tänne". En minä ole pyytänyt ketään tätä lukemaan. Kiitos kuitenkin jälleen kerran kommenteista, vaikka ne hieman haastavia olivatkin tällä kertaa kun sain näköjään provosoitua ihmisiä puhumaan.
en haluaisi painaa sinua yhtään alemmas, mutta kannattaisi vaan miettiä mitä tänne nettiin laittaa. se on toki sinun oma asiasi ja sinun oman harkintasi varassa, mutta tiedäthän että tuttusi voivat nähdä näitä kuvia, ja ne voivat myös tulevassa työnhaussasi haitata.
okeesti, tee vain just niin kuin ite haluat, tää on SUN blogi, sä saat purkaa tänne ahdistustasi ja elämääsi niin paljon kuin haluat, jos joku ei halua lukea, niin ei kukaan pakota, aina voi siirtyä niihin life is the best - blogeihin. Toivon sulle tsemppiä ja muista, et saat itse päättää tekemisistäs ja siitä mitä tänne laitat ysm yms. (: Älä anna muiden mielipiteiden haitata sun elämää (;
pallokalalle: en ole sillain kai tajunnu että ne on thinspausta. minulle ne ovat olleet lähinnä semmoisia kuvia "jes en näytä siltä kun näytän pahimmillani" ja sitten olen onnessani lisännyt ne tänne. tyhmää joo ja ajattelematonta.
anonyymille: se että joku "eksyisi" tänne on aika epätodennäköistä. kyllä tämä aikalailla täytyy kaivella esiin, tätä ei missään nimessä löydy vaan etsimällä oikealla nimelläni. kuvista sen verran, isäni ja äitini ovat nähneet suurimmanosan kuvista eivätkä ole pitäneet niitä mitenkään pahoina. he tietävät miten sekä etsin itseäni kuvissa/kuvien avulla, että ilmaisen itseäni. En ole kauheasti jotenkin sisäistänyt että tänne laitetut kuvat tai tekstit voisivat oikeasti jotenkin haitata minua työhaussa, vaikea kuvitella jonkun työnantajan penkovan alaisen menneisyyden niin tarkasti että löytäisi tämän. Voin olla täydellisen väärässä ja menetän viiden vuoden päästä unelmieni työn mutta se on sitten omaa typeryyttäni jonka olen itse valinnut.
p-allokala on oikeassa. Hei, jos oikeesti vihaat kroppaasi miksi laitat puoli alastomia kuvia nettiin? kirjoita päiväkirjaa se on paljon parempi idea. Mieti kun joku tuttu, äiti,isä kuka tahansa voi löytää tämän ja kuvasi. Kirjoitan itse päiväkirjaa ja se auttaa. En halua dissata tai vittuilla.Olet tosi hyvä kuvaamaan ja olet kaunis ja mukava ihminen. Monesti katselen sinua kateellisena kuinka kaunis ja mahtava ihminen olet. Kaikkee hyvää sulle.Olen paska kirjoittamaan.. Toivottavasti ymmärrät
Pari asiaa joita mie en oo ikinä millään tasolla tajunnut anorektikoista, miten he kehtaavat haukkua itseänsä isoksi, kun ovat kaveriporukan pienimpiä? Epäsuoria loukkauksia. Toisekseen, miksi helkkarissa niin moni nuori heittää nuoruutensa hukkaan?! Nuoruus on yllättävän lyhyttä aikaa ja siinä riittää kyllä jokaisella ylä- ja alamäkiä aivan tarpeeksi ilman mitään ylimääräistäkään draamaa, miksi ihmeessä pitää heittää se aika hukkaan miettimällä RUOKAA ja SYÖMISTÄ ja KROPPAANSA joilla ei pitäisi olla yhtään mitään väliä? Se nyt vain on valitettavaa, että työt ja kodin pyörittäminen vievät sitten aikuisuudessa aika paljon aikaa jne. Kaippa se syömättömyys sitten pilaa aivoja tai jotakin, en mie muuten kyllä ymmärrä yhtään. Kai sie voit sanoa että kaikki elävät haluamallaan tavalla ja näin haluat elää nuoruutesi, mutta aika epätodennäköiseltä kuulostaisi, että haluaisit elää pelossa?
Anteeksi ei ollut millään tasolla tarkoitus loukata. Vaikken sinua tunne, itselläni on pari melko hyvää ystävää, joilla on samanlaisia ongelmia kuin sinulla. Alkoi vaan hirveästi suututtamaan, kun tämä tuntuu olevan kaikkialla. Kaikkialla on laihuutta haluavia ihmisiä, kaikkialla. Kyllä sie varmasti tiedätkin, mutta haluanpa nyt vielä sanoa, että hiton rankkaa tämä on läheisillekkin. Mie en tiedä mitä tehdä, kun ei miusta ole heille mitään apua.
Olet niin kaunis ja suloinen, en ymmärrä miksi teet näin. Eipä se kai minun asiakaan ole, mutta toivotan siulle paljon voimia! Ja anteeksi vielä kerran, välillä iskee pakko avautua ja ehkä tämä oli väärä paikka, mutta julkisesti nettiin kirjoittaessasi toivottavasti ymmärrät sen, että kenellä tahansa on lupa tulla mielipiteensä kommentoimaan.
Anonyymi 1, luitko sinä minun kommenttejani yhtään? äitini ja isäni ovat nähneet lähes kaikki nämä kuvat eivätkä ole sanoneet niistä mitään negatiivista. ja kyllä, kirjoitan jo päiväkirjaa ja outoa onkin se että monet luulevat että kirjoitan tänne kaiken elämästäni vaikka täällä on ehkä tuhannesosa ajatuksistani. tämä blogi on lähinnä kuvien laittoa varten jonka ehkä jo huomaakin tekstin vähyydestä. kyselin kuitenkin blogini lukiojoilta jossain vaiheessa mitä he haluaisivat blogiini ja suurinosa vastasi että tekstiä, siksi olen yrittänyt tehdä myös vähän pidempiä tekstiosuuksia. tämä kauan jatkunut arvostelu kuvieni "alastomuudesta" alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään koska se kuulostaa siltä kuin suurin osa kuvistani olisi hulluja herutuskuvia vaikka todellisuus on se, että vain harvoissa kuvissa olen vähäpukeinen eikä niissäkään periaatteessa näy mitään kovin kriittisiä alueita jonka vuoksi olen itse pitänyt niitä ihan kelvollisina julkaistavaksi enkä niitä myöskään häpeä. Ymmärrän ettet halua dissata tai vittuilla mutta kysy ensin ennenkuin teet olettamuksia tai neuvot suoraan asiasta, josta et ehkä edes tiedä.
Anonyymi 2, jos sinulla on epäselviä ajatuksia syömishäiriöstä kannattaa lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai voinhan minäkin yrittää vastata. Se jos syömishäiriöinen haukkuu itseään isoksi/lihavaksi/läskiksi ei yleensä tarkoita sitä että hän millään tavalla haluaisi arvostella ympäristöään. Hän ei halua loukata ketään itseään isompaa tai samankokoista. Syömishäiriöinen ihminen näkee itsensä usein epärealistisesti eikä ymmärrä välttämättä edes olevansa pienempi kuin muut. Tiedän syömishäiriöiset joka kokee itsensä n. 20kg isommaksi kuin mitä todellisuudessa on. Omasta kokemuksestani voin sen verran kertoa, että itse en edes pidä hirvittävän laihoja kauniina. Mielestäni kaikenkokoiset voivat olla kauniita mutta haluan olla pienempi koska en halua näyttää terveeltä ja elinvoimaiselta. En halua että ihmiset näkevät terveen ja vahvan ihmisen (jollainen ennen olin) koska en enää ole sitä. Tämä ei kuitenkaan ole huomionhakemista. Haluan myös antaa sen näkökulman että haukkuvathan normaalipainoisetkin itseään läskiksi seurassa jossa on ylipainoisia, vaikkeivat tarkoita tätä loukkaukseksi heille. Jäljelle jää kai vastaus että itsensä haukkuminen kertoo itseensä kohdistuvasta epävarmuudesta, jota ihminen voi "harjoittaa" minkäpainoisena tahansa silti tavallaan tarkoittamatta sitä. Syömishäiriöiset myös useasti vetävät itselleen sata kertaa tiukemmat rajat kuin muille. Vaikka syömishäiriöinen sanoo syövänsä liikaa ei hän silti haluaisi yhdenkään ystävänsä syövän niin vähää.
Se mitä tulee nuoruuden hukkaanheittämiseen, syömishäiriö on sairaus. Se loppujen lopuksi on harvoin sen ihmisen oma valinta. Mediasta imetty laihuudenihannointi antaa lisäpotkua. Syömishäiriössä on myöskin kyse niin paljon muustakin kun vain ruuasta, syömisestä ja kropasta vaikka syömishäiriöisen ajatusmaailma niistä lähinnä koostuukin.
Toivon että osasin yhtään valottaa asioita ja voit tietysti kysyä tarkentavia kysymyksiä jos tahdot.
En loukkaantunut kommentistasi ja olen pahoillani ystäviesi puolesta. Tietysti se suututtaa jos ympärillä tuntuu olevan vain sairautta. Suututtaisihan sekin jos lähipiirissä olisi monta syöpäpotilasta. Sairaudet tuntuvat aina epäreiluilta. Kun sanot ettei sinusta voi olla heille mitään apua, olet väärässä. Voit olla ystävänä tukemassa niin kuin missä tahansa muussakin asiassa. Jos heidän tilanteensa tuntuvat sinusta todella huolestuttavilta voit kertoa heidän vanhemmilleen asiasta ja saada heidät näin avun piiriin. Pahinta mitä voit tehdä on hylätä heidät. Voit tietysti aina välillä ottaa "hermolomaa" eli sanoa että nyt en jaksa kuunnella syömisjuttuja, jos siltä tuntuu. Itselleni ainakin merkkaa kauheasti kaverit, jotka vain pysyvät ystävinäni siitä huolimatta millaisia ongelmia minulla on.
Kiitos loppukommentistasi kovasti ja ihan sallittua täällä on avautua. :)
Aika mielenkiintosta kommenttia täällä puolin ja toisin. Jäi ittee ihmetyttään, että miksi haluat niin hirveästi luoda kuvan että olet heikko? Voin sanoa, etten ole itse ikinä pitänyt sua ketään tavallista ihmistä vahvempana ihmisenä, yhtä haavoittuvainen säkin oot aina ollut. Ja veikkaisinpa, että muutkin sun läheiset jotka yhtään enemmän sun elämästäs tietää, sen tietävät. Selitit sitä joskus hieman, mutta jäi aika epämääräiseksi, vaikka toisaalta ehkä tajusin pointin, mutta siltikään en ymmärrä. Merkitseekö se tosiaankin sulle niin paljon, että ne melko ulkopuoliset henkilöt sun elämässäsi pitää sua heikkona ihmisenä ja samalla ne läheiset, jotka ovat heikkoutesi aina nähneet, kärsivät toiminnastasi? Osittain samaistun tuohon edellisen kommentin lähettäjään sen verran, että tunnen oloni aika mitättömäks. Tottakai mä yritän pysyä rinnalla ja tukena, mutta vaikka kuinka haluaisin, niin tiedän että kaikki on loppupeleissä vaan susta kiinni. En tiä mut mun mielestä jotenkin tässä nyt toi sana "heikko" kuulosti jotenkin negatiiviselta, mutta siis ihan nyt vaan selvennän ettei se ollut tarkoitus, vaan lähinnä semmosena jokasen ihmisen ominaisuutena sitä tässä käsittelin, ymmärrät varmaan?
Kuvitellaanpa että hakisit kesätöihin vaikka lastenhoitajaksi. Perheenäiti, joka harkitsee palkkaavansa sinut, surffaa netissä ja löytää sattumalta tämän blogin. Se ei vaikuttaisi kovin hyvältä. MUTTA olet oikeassa, se on todellakin sinun oma asiasi ja ongelmasi silloin. Annoinpahan vaan ajatuksen.
P.S blogia ei ole kovin vaikea löytää... tiedänpähän vaan.
neiti etsivälle vastailen myöhemmin kun saan jotain kunnon ajatusta päähän.
anonyymi 2, luultavasti tässä jauhetaan nyt siitä että mahdollisesti tulevat työnantajani löytävät blogini ja pitävät minua henkisesti epävakaana eivätkä anna minulle työtä
anonyymi 3, minuakin alkaa vähän jo naurattamaan tämä saman asian puiminen kerta toisensa jälkeen vaikka olen jo oman kantani vahvasti esittänyt.
kaikille niille jotka ovat esittäneet mielipiteensä kirjoituksiani "vastaan", kertokaapa sitten seuraavaksi mitä minun pitäisi asialle tehdä? Lopettaa blogini vai kenties jättää teksti osiot pois? tai jos pidät kuviani asiattomina pitäisikö minun sitten jättää nekin pois? en tarkoita tätä mitenkään arvostelevasti mutta jos negatiivisen asian esittää toivoisin sille olevan myös päässänne ratkaisu.
kuvista sen verran että poistin ne kuvat mistä oletin että puhutte mutten tiedä kuinka hyvin onnistuin koska olen oikeasti todella tiedoton mitkä kuvani mahdollisesti thinspaavat muita. kertokaa siis jos jotkut kuvat ovat mielestänne thinspausta niin voin harkita niiden poistoa.
muistuttelen tässä kaikille että kysymykset mieluusti tuonne formspringiin!
anonyymi, olen aikamoinen herkkusuu eli edellisestä herkusta (kauraomenapaistoksesta) on kolme päivää, en ole siis mitenkään herkkukammoinen. karkkia/suklaata söin viimeksi jouluna ja sipsejä en ole syönyt moneen kuukauteen koska jotenkin pelkään lihovani niistä enemmän kuin esim. kekseistä jota söin vähän reilu viikko sitten. herkkuja kuitenkin syön aina kohtuudella :)
Käyn joo koulua jo kolmatta viikkoa, siellä asiat suhteellisen hyvin (täytyy vielä hehkuttaa tännekkin, bilsasta 10- vaikken ollut ollut tunneilla!) ja muista asioista en oikeen osaa sanoa. Hoitokeskustelussa eilen kaikki hehkuttivat kuinka hienosti ollaan menty eteenpäin muttei itsestäni siltä kauheasti tunnu.
Itseasiassa aika harva tietää mitään, ei ketään kai kauheasti kiinnosta ja ne jotka tietävät eivät sitä näytä. Että ihan rauhassa olen saanut olla eikä minua muutenkaan nolottaisi.
Neiti Etsivälle, löysin jotain heikkoa vastaukseksi. Minusta tuntuu aikalailla tältä:
"Siksi myös näkyvistä syömisoireista irti päästäminen on hankalaa - pelkään, että jos painoni normalisoituu ja syön päällisin puolin moitteettomasti, kukaan ei enää huomaakaan minun tuentarvettani tai sairauttani. Pelkään, että ihmiset ajattelevat minun pärjäävän taas omillani heti, kun syömisvaikeudet näyttävät helpottavan. Oireista luopuminen merkitsisi myös sairaudesta luopumista - ja se tuntuu pelottavalta, vaikka paraneminen onkin oikeasti paljon turvallisempaa kuin sairastaminen. Pelkään menettäväni ympärilläni olevan tukiverkoston toipumisen myötä. Pelkään jääväni yksin."
Tämä toisesta blogista otettu palanen mielestäni on vastaus kysymykseesi, ei suoranaisesti mutta idea välittyy - toivottavasti.
Eiköhän se idea välity, mutta et sä ole koskaan ollut yksin, etkä tule olemaan. Varmasti on aina joku tukemassa, kun apua pyydät ja tarvitset. On tilanteesi sitten mikä tahansa.
Toisaalta mä myös näen asian niin, että sulla on nyt tässä hetkessä paljon suuremmat mahdollisuudet menettää niitä tukijoita. Jos sun tilanteesi ei muutu tästä miksikään... Kuka jaksaisi korjata autoa päivästä toiseen, jos huomaa ettei edistystä tapahdu ja lopulta toteaa, ettei osaa korjata autoja? Ymmärrätkö? Ihmiset väsyvät ja turhautuvat. Ne tuntee itsensä avuttomiksi ja turhiksi.
Mä nyt en tosin oikein tiedä, että missä nyt taas mennään, mutta ainakin asentees vaikuttaa aika parantumisenvastaiselta. Tiedä sitten onko se sitä, mutta se ei kauhean hyvä merkki ole.
Tämä nyt tuskin oli asian ydin, mutta vähän turhaa vedota tuohon pelkoon, jos ymmärrät.
Olen kuullut tuon ennenkin, että ihmiset voivat väsyä tilanteeseeni. Olen kuullut että jos jatkan laihduttamista niin pian ainoa ihmissuhteeni on äitini. Miksi se ei saa minua pelästymään?
En tiedä itsestäni, mitä mieltä olen oikeasti, mutta ainakin lääkärit jne. ovat sanoneen, että olen ottanut suuria harppauksia kohti terveyttä. Pystyn olemaan kotona, painoni on pysynyt samana, pahimmat ahdistuskohtaukset ovat lähteneet, syön tarpeeksi. Ei kai kukaan voi olettaakkaan että parannun yhdessä yössä kokonaan? Kuulin että keskimääräinen parantuminen anoreksiasta kestää 5 vuotta. Tuntuu siis toisaalta että välillä ihmiset odottavat minulta liikaa. Että minun pitäisi hetkessä palautua normaaliksi, olla vain iloisella naamalla. Mm. poikaystäväsi sanoi että voisin parantua hetkessä, jos vain oikeasti tahtoisin. Että oikeasti voisin palautua "normaaliksi" vain tahdon voimalla, simbsala bim, ja kaikki olisi taas kunnossa, vuosien mittaan kerääntynyt ajatusmaailma ja ahdistus katoaisi yhtäkkiä. Realististako? Paha sanoa. Olen edelleen jossain määrin parantumista vastaan mutta on myös hetkiä kun oikeasti tahtoisin elää hieman helpommin. En siis suinkaan yritä vedota mihinkään, yritin vain vastata kysymykseesi.
Luulisin ymmärtäväni. Ja ah olet törmännyt tuohon niin hermoja raastavaan kommenttiin erään nimeltä mainitsemattoman urpon suusta! Tiedän että sen ajatusmaailma on vähän sitä luokkaa että asenteesta kaikki kiinni ja naps tosta noin vain voit muuttua ihmisenä jos oikeasti haluat. Ei, sitä en todellakaan usko. Tällaiset asiat on aina vähän pidempiä prosesseja.
Mun mielestä aika luonnollista jos et itse huomaa ns. edistystäsi, vaikka muut sanovat sellaista tapahtuneen. Tietynlaisina hetkinä omaa elämäänsä on vaikea arvioida ja vasta jälkeenpäin huomaa millaista se on ollut. Ihan kokemuksesta puhun.
Mutta tosiaan, älä takerru liikaa asioihin joita kuulet. Tiedät varmasti että tuohon keskiarvoon mahtuu niitä monta vuotta enemmänkin sairastaneita ja niin myös niitä, joilla parantuminen on tapahtunut vuodessa. Ei se parantuminenkaan varmasti helppoa ole ja vaatii työtä, mutta vähän vaikuttaisi, että annat tuon tiedon varjolla itsellesi luvan "sairastaa pidempään". Älä huku tilastoihin, kaavoihin ja normeihin. Ole itsesi.
Totta, ajattelinkin että tarttuisit tuohon lauseeseen tai että ajattelisit juuri tuolla tavalla ja ihan hyvä että sanoit sen koska välillä tosiaan se menee vähän sillä lailla.
Luin koko blogisi putkessa läpi. Ja voinpahan sanoa: herätti tunteita. Itkin, hymyilin ja olin otsa kurtussa huolesta... Nyt en enää tiedäkään mitä kirjoittaa. No... Olet mielestäni käsittämättömän kaunis ja suloinen, todella laiha ja vaikutat erittäin fiksulta persoonalta, jolla vain sattuu elämän langat solmuuntumaan. Ei kaikki aina sujukaan, mutta ei elämä ole vain pelkkää mustaa. Heikko tunnet olevasi, minä myös, ehkä eri tavoilla mutta termi on sama. Kun ilmeisesti haluat olla heikko, niin ymmärräthän että sen ilmaisuun on muitakin keinoja kuin pienenä oleminen. Ja pienikin voi olla vain pituudeltaan, ei myös painoltaan (nimimerkillä 15 v. ja n.155 cm). Viimeisen puolen vuoden aikana kaksi erilaista SH:ta sairastavaa on kertonut minulle asiasta, kumpikaan ei myönnä sairauttaan. Kumpikaan ei ole lihava yleisen käsityksen mukaan. Ja toinen alkaa nykyään kuulostaa sairaalta puheiltaan, kuihtuu eri vartalon osista ja saa paniikkikohtauksia, pienistäkin asioista. Eihän se hyvältä tunnu että he sairastavat, mutta ei voi kun olla tukena. Toivon että jossain vaiheessa tajuat että haluat parantua, ja parannutkin. Tsemppiä sullekin ja kaikkea hyvää :)
Kiitos kovasti. Onhan pieni kovin mielipide asia, joidenkin mielestä se liittyy painoon, toisen pituteen ja itse olen sitä mieltä että molempiin. Harmi että ystäväsi ovat sairastuneet, voimia heille ja sinulle. :)
Miksi sinun on pakko pilata jokainen päiväsi tekemällä ruoasta niin suuri asia?
VastaaPoistaOlet niin kovin suloinen ♥
joo, normaalisyömisellähän lihoo niin helvetisti.
VastaaPoistaToivon että voisit suhtautua ruokaan syömällä sitä. Se on vain ruokaa. Katson kuviasi joka päivä ja toivon että olisin yhtä laiha kuin sinä. Että olisin ylipäätään laiha. Mutta enpäs olekkaan, olen lihava, ihan oikeasti lihava enkä vain väitä niin, kuten sinä. Toivon että joskus, mieluiten pian, sinä ymmärrät kuinka onnekas olet.
VastaaPoistaet ymmärrä, kuinka paljon nämä siun postaukset saattaa haavottaa muita. ymmärrän kyllä, että suhtaudut kriittisesti vaan itseesi ja siulla ei varmaankaan ole mitään ylipainoisia tai edes normaalipainoisia vastaan, mutta siitä huolimatta nämä siun jutut thinspiroi muita. mieti siis vähän, mitä tänne kirjottelet.
VastaaPoistatoivon, että oikeasti ymmärrät, kuinka kaunis oot ja tajuat myös, että nää siun jutut todellakin saa muut tunteen ittensä huonoiksi kuten kaikki pro-ana-blogit. varmasti tuut myöhemmin katumaan, mitä kaikkee on tullukkaan nettiin vuodatettua. mut tsemppii siulle, oot tosi nätti ja sun ei tosiaankaan pidä laihduttaa, oot justiinsa hyvä tommosena niin kun me kaikki ollaan hyviä omana itsenämme.
Tässä kohtaa täytyy puolustautua.
VastaaPoistaEn pakota ketään lukemaan tätä blogia jos mieli tummuu. On täysin henkilön omista valinnoista kiinni jos tätä blogia tahtoo lukea. En missään tapauksessa halua että henkilö jolle aiheutuu tästä todella pahaa mieltä lukee tätä. Älkää siis lukeko blogiani jos se teitä haavoittaa. Tein tämän blogin itseäni varten, että saisin kertoa kuvilla ja sanoilla miltä minusta tuntuu kamalasti varomatta. Voi olla että kadun tätä jälkeenpäin mutta miksi murehtisin sitä nyt?
On totta että normaalisyömisellä ei ehkä liho mutta jos minusta siltä tuntuu ei sitä kukaan voi muuttaa tai arvostella minua siksi että minusta tuntuu siltä. Ruoka on vain ruokaa ehkä sinulle kommentoija. Ja kun sanot "minä olen oikeasti lihava", minä en ole mielestäni laiha. Tämä ei ole mikään yhyy haluan huomiota -blogi ja todellisuudessa pidän itseäni laihana ja kauniina vaan tämä on minun todellisuuttani: minä näen kun minä lihon, minä näen sen vaa'alla ja peilistä: se on minun todellisuuteni. En tiedä millä perusteella sinä sanot minua onnekkaaksi mutta itse en koe niin.
Tiedän että tämä kommentti ei varmastikaan miellytä teitä kommentoijat, mutta koska haluan olla rehellinen (kuten tekin selvästi olette) kirjoitan niin kuin minusta oikeasti tuntuu. Anteeksi etukäteen jos loukkaan jotakuta suorapuheisuudellani mutta niin ei ole todellakaan tarkoitus vaan tarkoituksena on antaa näkökulmaa minun puolestani kun koko ajan tulee kommentteja "vitsi tulet katumaan tätä blogia jälkikäteen" "miksi satutat muita kokoajan kirjoittamalla tänne". En minä ole pyytänyt ketään tätä lukemaan.
Kiitos kuitenkin jälleen kerran kommenteista, vaikka ne hieman haastavia olivatkin tällä kertaa kun sain näköjään provosoitua ihmisiä puhumaan.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaen haluaisi painaa sinua yhtään alemmas, mutta kannattaisi vaan miettiä mitä tänne nettiin laittaa. se on toki sinun oma asiasi ja sinun oman harkintasi varassa, mutta tiedäthän että tuttusi voivat nähdä näitä kuvia, ja ne voivat myös tulevassa työnhaussasi haitata.
VastaaPoistaokeesti, tee vain just niin kuin ite haluat, tää on SUN blogi, sä saat purkaa tänne ahdistustasi ja elämääsi niin paljon kuin haluat, jos joku ei halua lukea, niin ei kukaan pakota, aina voi siirtyä niihin life is the best - blogeihin. Toivon sulle tsemppiä ja muista, et saat itse päättää tekemisistäs ja siitä mitä tänne laitat ysm yms. (: Älä anna muiden mielipiteiden haitata sun elämää (;
VastaaPoistaNiin ja vielä lisäys, mun mielestä sun kuvat on tosi kauniita ja oot tosi kaunis!
VastaaPoistap-allokalalla on pointtia...
VastaaPoistapallokalalle: en ole sillain kai tajunnu että ne on thinspausta. minulle ne ovat olleet lähinnä semmoisia kuvia "jes en näytä siltä kun näytän pahimmillani" ja sitten olen onnessani lisännyt ne tänne. tyhmää joo ja ajattelematonta.
VastaaPoistaanonyymille: se että joku "eksyisi" tänne on aika epätodennäköistä. kyllä tämä aikalailla täytyy kaivella esiin, tätä ei missään nimessä löydy vaan etsimällä oikealla nimelläni. kuvista sen verran, isäni ja äitini ovat nähneet suurimmanosan kuvista eivätkä ole pitäneet niitä mitenkään pahoina. he tietävät miten sekä etsin itseäni kuvissa/kuvien avulla, että ilmaisen itseäni. En ole kauheasti jotenkin sisäistänyt että tänne laitetut kuvat tai tekstit voisivat oikeasti jotenkin haitata minua työhaussa, vaikea kuvitella jonkun työnantajan penkovan alaisen menneisyyden niin tarkasti että löytäisi tämän. Voin olla täydellisen väärässä ja menetän viiden vuoden päästä unelmieni työn mutta se on sitten omaa typeryyttäni jonka olen itse valinnut.
nannalle: kiitokseni.
p-allokala on oikeassa. Hei, jos oikeesti vihaat kroppaasi miksi laitat puoli alastomia kuvia nettiin? kirjoita päiväkirjaa se on paljon parempi idea. Mieti kun joku tuttu, äiti,isä kuka tahansa voi löytää tämän ja kuvasi. Kirjoitan itse päiväkirjaa ja se auttaa. En halua dissata tai vittuilla.Olet tosi hyvä kuvaamaan ja olet kaunis ja mukava ihminen. Monesti katselen sinua kateellisena kuinka kaunis ja mahtava ihminen olet. Kaikkee hyvää sulle.Olen paska kirjoittamaan.. Toivottavasti ymmärrät
VastaaPoistaTiedän ettet ajattele niin, siksi halusinkin valaista :)
VastaaPoistaPari asiaa joita mie en oo ikinä millään tasolla tajunnut anorektikoista, miten he kehtaavat haukkua itseänsä isoksi, kun ovat kaveriporukan pienimpiä? Epäsuoria loukkauksia. Toisekseen, miksi helkkarissa niin moni nuori heittää nuoruutensa hukkaan?! Nuoruus on yllättävän lyhyttä aikaa ja siinä riittää kyllä jokaisella ylä- ja alamäkiä aivan tarpeeksi ilman mitään ylimääräistäkään draamaa, miksi ihmeessä pitää heittää se aika hukkaan miettimällä RUOKAA ja SYÖMISTÄ ja KROPPAANSA joilla ei pitäisi olla yhtään mitään väliä? Se nyt vain on valitettavaa, että työt ja kodin pyörittäminen vievät sitten aikuisuudessa aika paljon aikaa jne. Kaippa se syömättömyys sitten pilaa aivoja tai jotakin, en mie muuten kyllä ymmärrä yhtään. Kai sie voit sanoa että kaikki elävät haluamallaan tavalla ja näin haluat elää nuoruutesi, mutta aika epätodennäköiseltä kuulostaisi, että haluaisit elää pelossa?
VastaaPoistaAnteeksi ei ollut millään tasolla tarkoitus loukata. Vaikken sinua tunne, itselläni on pari melko hyvää ystävää, joilla on samanlaisia ongelmia kuin sinulla. Alkoi vaan hirveästi suututtamaan, kun tämä tuntuu olevan kaikkialla. Kaikkialla on laihuutta haluavia ihmisiä, kaikkialla. Kyllä sie varmasti tiedätkin, mutta haluanpa nyt vielä sanoa, että hiton rankkaa tämä on läheisillekkin. Mie en tiedä mitä tehdä, kun ei miusta ole heille mitään apua.
Olet niin kaunis ja suloinen, en ymmärrä miksi teet näin. Eipä se kai minun asiakaan ole, mutta toivotan siulle paljon voimia! Ja anteeksi vielä kerran, välillä iskee pakko avautua ja ehkä tämä oli väärä paikka, mutta julkisesti nettiin kirjoittaessasi toivottavasti ymmärrät sen, että kenellä tahansa on lupa tulla mielipiteensä kommentoimaan.
Anonyymi 1, luitko sinä minun kommenttejani yhtään? äitini ja isäni ovat nähneet lähes kaikki nämä kuvat eivätkä ole sanoneet niistä mitään negatiivista. ja kyllä, kirjoitan jo päiväkirjaa ja outoa onkin se että monet luulevat että kirjoitan tänne kaiken elämästäni vaikka täällä on ehkä tuhannesosa ajatuksistani. tämä blogi on lähinnä kuvien laittoa varten jonka ehkä jo huomaakin tekstin vähyydestä. kyselin kuitenkin blogini lukiojoilta jossain vaiheessa mitä he haluaisivat blogiini ja suurinosa vastasi että tekstiä, siksi olen yrittänyt tehdä myös vähän pidempiä tekstiosuuksia. tämä kauan jatkunut arvostelu kuvieni "alastomuudesta" alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään koska se kuulostaa siltä kuin suurin osa kuvistani olisi hulluja herutuskuvia vaikka todellisuus on se, että vain harvoissa kuvissa olen vähäpukeinen eikä niissäkään periaatteessa näy mitään kovin kriittisiä alueita jonka vuoksi olen itse pitänyt niitä ihan kelvollisina julkaistavaksi enkä niitä myöskään häpeä. Ymmärrän ettet halua dissata tai vittuilla mutta kysy ensin ennenkuin teet olettamuksia tai neuvot suoraan asiasta, josta et ehkä edes tiedä.
VastaaPoistaAnonyymi 2, jos sinulla on epäselviä ajatuksia syömishäiriöstä kannattaa lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai voinhan minäkin yrittää vastata. Se jos syömishäiriöinen haukkuu itseään isoksi/lihavaksi/läskiksi ei yleensä tarkoita sitä että hän millään tavalla haluaisi arvostella ympäristöään. Hän ei halua loukata ketään itseään isompaa tai samankokoista. Syömishäiriöinen ihminen näkee itsensä usein epärealistisesti eikä ymmärrä välttämättä edes olevansa pienempi kuin muut. Tiedän syömishäiriöiset joka kokee itsensä n. 20kg isommaksi kuin mitä todellisuudessa on. Omasta kokemuksestani voin sen verran kertoa, että itse en edes pidä hirvittävän laihoja kauniina. Mielestäni kaikenkokoiset voivat olla kauniita mutta haluan olla pienempi koska en halua näyttää terveeltä ja elinvoimaiselta. En halua että ihmiset näkevät terveen ja vahvan ihmisen (jollainen ennen olin) koska en enää ole sitä. Tämä ei kuitenkaan ole huomionhakemista. Haluan myös antaa sen näkökulman että haukkuvathan normaalipainoisetkin itseään läskiksi seurassa jossa on ylipainoisia, vaikkeivat tarkoita tätä loukkaukseksi heille. Jäljelle jää kai vastaus että itsensä haukkuminen kertoo itseensä kohdistuvasta epävarmuudesta, jota ihminen voi "harjoittaa" minkäpainoisena tahansa silti tavallaan tarkoittamatta sitä. Syömishäiriöiset myös useasti vetävät itselleen sata kertaa tiukemmat rajat kuin muille. Vaikka syömishäiriöinen sanoo syövänsä liikaa ei hän silti haluaisi yhdenkään ystävänsä syövän niin vähää.
Se mitä tulee nuoruuden hukkaanheittämiseen, syömishäiriö on sairaus. Se loppujen lopuksi on harvoin sen ihmisen oma valinta. Mediasta imetty laihuudenihannointi antaa lisäpotkua. Syömishäiriössä on myöskin kyse niin paljon muustakin kun vain ruuasta, syömisestä ja kropasta vaikka syömishäiriöisen ajatusmaailma niistä lähinnä koostuukin.
Toivon että osasin yhtään valottaa asioita ja voit tietysti kysyä tarkentavia kysymyksiä jos tahdot.
En loukkaantunut kommentistasi ja olen pahoillani ystäviesi puolesta. Tietysti se suututtaa jos ympärillä tuntuu olevan vain sairautta. Suututtaisihan sekin jos lähipiirissä olisi monta syöpäpotilasta. Sairaudet tuntuvat aina epäreiluilta. Kun sanot ettei sinusta voi olla heille mitään apua, olet väärässä. Voit olla ystävänä tukemassa niin kuin missä tahansa muussakin asiassa. Jos heidän tilanteensa tuntuvat sinusta todella huolestuttavilta voit kertoa heidän vanhemmilleen asiasta ja saada heidät näin avun piiriin. Pahinta mitä voit tehdä on hylätä heidät. Voit tietysti aina välillä ottaa "hermolomaa" eli sanoa että nyt en jaksa kuunnella syömisjuttuja, jos siltä tuntuu. Itselleni ainakin merkkaa kauheasti kaverit, jotka vain pysyvät ystävinäni siitä huolimatta millaisia ongelmia minulla on.
Kiitos loppukommentistasi kovasti ja ihan sallittua täällä on avautua. :)
Aika mielenkiintosta kommenttia täällä puolin ja toisin. Jäi ittee ihmetyttään, että miksi haluat niin hirveästi luoda kuvan että olet heikko? Voin sanoa, etten ole itse ikinä pitänyt sua ketään tavallista ihmistä vahvempana ihmisenä, yhtä haavoittuvainen säkin oot aina ollut. Ja veikkaisinpa, että muutkin sun läheiset jotka yhtään enemmän sun elämästäs tietää, sen tietävät. Selitit sitä joskus hieman, mutta jäi aika epämääräiseksi, vaikka toisaalta ehkä tajusin pointin, mutta siltikään en ymmärrä. Merkitseekö se tosiaankin sulle niin paljon, että ne melko ulkopuoliset henkilöt sun elämässäsi pitää sua heikkona ihmisenä ja samalla ne läheiset, jotka ovat heikkoutesi aina nähneet, kärsivät toiminnastasi? Osittain samaistun tuohon edellisen kommentin lähettäjään sen verran, että tunnen oloni aika mitättömäks. Tottakai mä yritän pysyä rinnalla ja tukena, mutta vaikka kuinka haluaisin, niin tiedän että kaikki on loppupeleissä vaan susta kiinni.
VastaaPoistaEn tiä mut mun mielestä jotenkin tässä nyt toi sana "heikko" kuulosti jotenkin negatiiviselta, mutta siis ihan nyt vaan selvennän ettei se ollut tarkoitus, vaan lähinnä semmosena jokasen ihmisen ominaisuutena sitä tässä käsittelin, ymmärrät varmaan?
terkuin neiti etsivä asemalta
ps. Sulosia talvityttökuvia :3
Kuvitellaanpa että hakisit kesätöihin vaikka lastenhoitajaksi. Perheenäiti, joka harkitsee palkkaavansa sinut, surffaa netissä ja löytää sattumalta tämän blogin. Se ei vaikuttaisi kovin hyvältä. MUTTA olet oikeassa, se on todellakin sinun oma asiasi ja ongelmasi silloin. Annoinpahan vaan ajatuksen.
VastaaPoistaP.S blogia ei ole kovin vaikea löytää... tiedänpähän vaan.
Lopettakaa noista muka alaston kuvista jauhaaminen. Paska puhetta.
VastaaPoistaNaurahdin.^
VastaaPoistaneiti etsivälle vastailen myöhemmin kun saan jotain kunnon ajatusta päähän.
VastaaPoistaanonyymi 2, luultavasti tässä jauhetaan nyt siitä että mahdollisesti tulevat työnantajani löytävät blogini ja pitävät minua henkisesti epävakaana eivätkä anna minulle työtä
anonyymi 3, minuakin alkaa vähän jo naurattamaan tämä saman asian puiminen kerta toisensa jälkeen vaikka olen jo oman kantani vahvasti esittänyt.
kaikille niille jotka ovat esittäneet mielipiteensä kirjoituksiani "vastaan", kertokaapa sitten seuraavaksi mitä minun pitäisi asialle tehdä? Lopettaa blogini vai kenties jättää teksti osiot pois? tai jos pidät kuviani asiattomina pitäisikö minun sitten jättää nekin pois? en tarkoita tätä mitenkään arvostelevasti mutta jos negatiivisen asian esittää toivoisin sille olevan myös päässänne ratkaisu.
kuvista sen verran että poistin ne kuvat mistä oletin että puhutte mutten tiedä kuinka hyvin onnistuin koska olen oikeasti todella tiedoton mitkä kuvani mahdollisesti thinspaavat muita. kertokaa siis jos jotkut kuvat ovat mielestänne thinspausta niin voin harkita niiden poistoa.
Koska viimeksi olet syönyt herkkuja? Muuten noi sun kuvat on upeita... Niissä ei ole mitään pahaa.
VastaaPoistamuistuttelen tässä kaikille että kysymykset mieluusti tuonne formspringiin!
VastaaPoistaanonyymi, olen aikamoinen herkkusuu eli edellisestä herkusta (kauraomenapaistoksesta) on kolme päivää, en ole siis mitenkään herkkukammoinen. karkkia/suklaata söin viimeksi jouluna ja sipsejä en ole syönyt moneen kuukauteen koska jotenkin pelkään lihovani niistä enemmän kuin esim. kekseistä jota söin vähän reilu viikko sitten. herkkuja kuitenkin syön aina kohtuudella :)
Moiii :)Käyt siis jo koulua? Miten sinulla menee siellä? Onko asiat menneet paremempaan suuntaan? Kaikkea hyvää sinulle :3
VastaaPoistaKäyn joo koulua jo kolmatta viikkoa, siellä asiat suhteellisen hyvin (täytyy vielä hehkuttaa tännekkin, bilsasta 10- vaikken ollut ollut tunneilla!) ja muista asioista en oikeen osaa sanoa. Hoitokeskustelussa eilen kaikki hehkuttivat kuinka hienosti ollaan menty eteenpäin muttei itsestäni siltä kauheasti tunnu.
VastaaPoistanolottaako sinua olla koulussa kun kaikki varmaan tietää sairauksestai? Tuijottaako porukka sua siellä?
VastaaPoistaItseasiassa aika harva tietää mitään, ei ketään kai kauheasti kiinnosta ja ne jotka tietävät eivät sitä näytä. Että ihan rauhassa olen saanut olla eikä minua muutenkaan nolottaisi.
VastaaPoistaNeiti Etsivälle, löysin jotain heikkoa vastaukseksi. Minusta tuntuu aikalailla tältä:
VastaaPoista"Siksi myös näkyvistä syömisoireista irti päästäminen on hankalaa - pelkään, että jos painoni normalisoituu ja syön päällisin puolin moitteettomasti, kukaan ei enää huomaakaan minun tuentarvettani tai sairauttani. Pelkään, että ihmiset ajattelevat minun pärjäävän taas omillani heti, kun syömisvaikeudet näyttävät helpottavan. Oireista luopuminen merkitsisi myös sairaudesta luopumista - ja se tuntuu pelottavalta, vaikka paraneminen onkin oikeasti paljon turvallisempaa kuin sairastaminen. Pelkään menettäväni ympärilläni olevan tukiverkoston toipumisen myötä. Pelkään jääväni yksin."
Tämä toisesta blogista otettu palanen mielestäni on vastaus kysymykseesi, ei suoranaisesti mutta idea välittyy - toivottavasti.
Eiköhän se idea välity, mutta et sä ole koskaan ollut yksin, etkä tule olemaan. Varmasti on aina joku tukemassa, kun apua pyydät ja tarvitset. On tilanteesi sitten mikä tahansa.
VastaaPoistaToisaalta mä myös näen asian niin, että sulla on nyt tässä hetkessä paljon suuremmat mahdollisuudet menettää niitä tukijoita. Jos sun tilanteesi ei muutu tästä miksikään... Kuka jaksaisi korjata autoa päivästä toiseen, jos huomaa ettei edistystä tapahdu ja lopulta toteaa, ettei osaa korjata autoja? Ymmärrätkö? Ihmiset väsyvät ja turhautuvat. Ne tuntee itsensä avuttomiksi ja turhiksi.
Mä nyt en tosin oikein tiedä, että missä nyt taas mennään, mutta ainakin asentees vaikuttaa aika parantumisenvastaiselta. Tiedä sitten onko se sitä, mutta se ei kauhean hyvä merkki ole.
Tämä nyt tuskin oli asian ydin, mutta vähän turhaa vedota tuohon pelkoon, jos ymmärrät.
Voimia pikkuinen.
- Neiti Etsivä
Olen kuullut tuon ennenkin, että ihmiset voivat väsyä tilanteeseeni. Olen kuullut että jos jatkan laihduttamista niin pian ainoa ihmissuhteeni on äitini. Miksi se ei saa minua pelästymään?
VastaaPoistaEn tiedä itsestäni, mitä mieltä olen oikeasti, mutta ainakin lääkärit jne. ovat sanoneen, että olen ottanut suuria harppauksia kohti terveyttä. Pystyn olemaan kotona, painoni on pysynyt samana, pahimmat ahdistuskohtaukset ovat lähteneet, syön tarpeeksi. Ei kai kukaan voi olettaakkaan että parannun yhdessä yössä kokonaan? Kuulin että keskimääräinen parantuminen anoreksiasta kestää 5 vuotta. Tuntuu siis toisaalta että välillä ihmiset odottavat minulta liikaa. Että minun pitäisi hetkessä palautua normaaliksi, olla vain iloisella naamalla. Mm. poikaystäväsi sanoi että voisin parantua hetkessä, jos vain oikeasti tahtoisin. Että oikeasti voisin palautua "normaaliksi" vain tahdon voimalla, simbsala bim, ja kaikki olisi taas kunnossa, vuosien mittaan kerääntynyt ajatusmaailma ja ahdistus katoaisi yhtäkkiä. Realististako? Paha sanoa. Olen edelleen jossain määrin parantumista vastaan mutta on myös hetkiä kun oikeasti tahtoisin elää hieman helpommin.
En siis suinkaan yritä vedota mihinkään, yritin vain vastata kysymykseesi.
Luulisin ymmärtäväni. Ja ah olet törmännyt tuohon niin hermoja raastavaan kommenttiin erään nimeltä mainitsemattoman urpon suusta! Tiedän että sen ajatusmaailma on vähän sitä luokkaa että asenteesta kaikki kiinni ja naps tosta noin vain voit muuttua ihmisenä jos oikeasti haluat. Ei, sitä en todellakaan usko. Tällaiset asiat on aina vähän pidempiä prosesseja.
VastaaPoistaMun mielestä aika luonnollista jos et itse huomaa ns. edistystäsi, vaikka muut sanovat sellaista tapahtuneen. Tietynlaisina hetkinä omaa elämäänsä on vaikea arvioida ja vasta jälkeenpäin huomaa millaista se on ollut. Ihan kokemuksesta puhun.
Mutta tosiaan, älä takerru liikaa asioihin joita kuulet. Tiedät varmasti että tuohon keskiarvoon mahtuu niitä monta vuotta enemmänkin sairastaneita ja niin myös niitä, joilla parantuminen on tapahtunut vuodessa. Ei se parantuminenkaan varmasti helppoa ole ja vaatii työtä, mutta vähän vaikuttaisi, että annat tuon tiedon varjolla itsellesi luvan "sairastaa pidempään". Älä huku tilastoihin, kaavoihin ja normeihin. Ole itsesi.
-NE
Totta, ajattelinkin että tarttuisit tuohon lauseeseen tai että ajattelisit juuri tuolla tavalla ja ihan hyvä että sanoit sen koska välillä tosiaan se menee vähän sillä lailla.
VastaaPoistaIhanan selkeä kommentti <3
Luin koko blogisi putkessa läpi. Ja voinpahan sanoa: herätti tunteita. Itkin, hymyilin ja olin otsa kurtussa huolesta... Nyt en enää tiedäkään mitä kirjoittaa.
VastaaPoistaNo... Olet mielestäni käsittämättömän kaunis ja suloinen, todella laiha ja vaikutat erittäin fiksulta persoonalta, jolla vain sattuu elämän langat solmuuntumaan. Ei kaikki aina sujukaan, mutta ei elämä ole vain pelkkää mustaa.
Heikko tunnet olevasi, minä myös, ehkä eri tavoilla mutta termi on sama. Kun ilmeisesti haluat olla heikko, niin ymmärräthän että sen ilmaisuun on muitakin keinoja kuin pienenä oleminen. Ja pienikin voi olla vain pituudeltaan, ei myös painoltaan (nimimerkillä 15 v. ja n.155 cm).
Viimeisen puolen vuoden aikana kaksi erilaista SH:ta sairastavaa on kertonut minulle asiasta, kumpikaan ei myönnä sairauttaan. Kumpikaan ei ole lihava yleisen käsityksen mukaan. Ja toinen alkaa nykyään kuulostaa sairaalta puheiltaan, kuihtuu eri vartalon osista ja saa paniikkikohtauksia, pienistäkin asioista. Eihän se hyvältä tunnu että he sairastavat, mutta ei voi kun olla tukena.
Toivon että jossain vaiheessa tajuat että haluat parantua, ja parannutkin. Tsemppiä sullekin ja kaikkea hyvää :)
Kiitos kovasti.
VastaaPoistaOnhan pieni kovin mielipide asia, joidenkin mielestä se liittyy painoon, toisen pituteen ja itse olen sitä mieltä että molempiin.
Harmi että ystäväsi ovat sairastuneet, voimia heille ja sinulle. :)