Moi.
Vähän semmonen yleisluontoinen ilmoitusasia, ja ehkä yritys palata oikeesti tähän blogiin.
Tää on ollu pitkän aikaa jonkinmuotoinen syömishäiriöblogi, mutta musta tuntuu että ei oo enää.
Mulle linkattiin jonkun anorektikon blogikirjotus jossa oli mun kuva, ja kirjotin siihen kommentin yrityksenä rohkaista tätä kirjottajaa. Kun olin kirjottanu sen kommentin tajusin, että se oli kaikki mitä mulla on enää sanottavana syömishäiriöstä. Olisin yhtä hyvin voinu kirjottaa ton itelleni. Sille ihmiselle mitä olin joskus. Jaan sekä kuvan, että kommenttini asiasta, molemmat siks että ne liittyy aika tiiviisti tarinaan.
Vähän semmonen yleisluontoinen ilmoitusasia, ja ehkä yritys palata oikeesti tähän blogiin.
Tää on ollu pitkän aikaa jonkinmuotoinen syömishäiriöblogi, mutta musta tuntuu että ei oo enää.
Mulle linkattiin jonkun anorektikon blogikirjotus jossa oli mun kuva, ja kirjotin siihen kommentin yrityksenä rohkaista tätä kirjottajaa. Kun olin kirjottanu sen kommentin tajusin, että se oli kaikki mitä mulla on enää sanottavana syömishäiriöstä. Olisin yhtä hyvin voinu kirjottaa ton itelleni. Sille ihmiselle mitä olin joskus. Jaan sekä kuvan, että kommenttini asiasta, molemmat siks että ne liittyy aika tiiviisti tarinaan.
Moi.
Mä oon toi tyttö tosta kuvasta. Toi on otettu kolme vai neljä vuotta sitten, jolloin olin onnettomanpi kun koskaan aiemmin, tai myöhemmin elämässäni. Olin sairas kaikin tavoin. Kunnes sain apua.
Nyt kolme vuotta myöhemmin, oon onnellisempi kun koskaan aiemmin.
Mitä mulla oli, kun toi kuva otettiin: ei enää lähestulkoon mitään. Mun kaverit oli kaikonnu mun ympäriltä, erosin poikaystävästäni, mun isä muutti toiselle paikkakunnalle. Olin järjettömän ahdistunut. Kaikki mitä mulla oli, oli laihuus. Ei todellakaan sen arvosta.
Tiedätkö mitä aion tänävuonna? Lähden Ugandaan talvella, vietän uudenvuoden Pariisissa. Mulla on poikaystävä ja paljon ystäviä. Mulla on hyvät välit perheeseeni ja oon täysin sinut kroppani kanssa. Joka on toi kuva +10kg. Tänä vuonna oon ollu kaks viikkoa Norjassa, käyny festareilla, tehnyt teatteria, lillunut kylpylähotellissa, ollu abiristeilyllä Pietarissa. Nauttinut elämästä oikeesti, niin täysiä kun voi. Se on jotain mitä laihuudella ei tuu koskaan saavuttaan. Mitään noista asioista. En kerro niitä siks, että haluaisin leijua "hei, kato mun elämää", vaan siks että ymmärtäisit mitä viet iteltäs kun laihdutat ja keskität elämäs sen ympärille.
Mieti mitä sä voisit saavuttaa.
Sulla on kaikki mahdollisuudet elämässäs saavuttaa mitä haluat. Ihan oikeesti. Se voi vaikuttaa nyt ihan absurdilta ajatukselta, mutta sä voit olla vapaa tosta. Sä pystyt siihen. Toi ei oo tapa kontrolloida itteensä, tai tapa kehittää itteensä. Tolla hajotetaan ihminen. Ja kun mennään tietyn pisteen yli, sitä ihmistä on enää vaikee korjata. Eikä siinä oo mitään hienoo, ei mitään romanttista eikä mitään onnellista. Laihuus ei tarjoo mitään, mutta se voi viedä kaiken.
- Kuisma
Joten on aika kääntää uus sivu elämästä, jättää toi aika täysin taakse. Se on muisto, matka joka tavallaan kasvatti, mutta jätti myös syvät arvet. Tää blogi ei tuu enää käsittelemään syömishäiriötä mitenkään, koska ei oo enää mitään, mitä käsitellä. Kliseisesti: mä oon vapaa, jota en koskaan kuvitellut enää olevani. Nyt osaan sanoo sen. Mä olen parantunut anoreksiasta. Se ei tuu palaamaan mun elämään koskaan enää.
Joten on aika kääntää uus sivu elämästä, jättää toi aika täysin taakse. Se on muisto, matka joka tavallaan kasvatti, mutta jätti myös syvät arvet. Tää blogi ei tuu enää käsittelemään syömishäiriötä mitenkään, koska ei oo enää mitään, mitä käsitellä. Kliseisesti: mä oon vapaa, jota en koskaan kuvitellut enää olevani. Nyt osaan sanoo sen. Mä olen parantunut anoreksiasta. Se ei tuu palaamaan mun elämään koskaan enää.
