keskiviikkona, huhtikuuta 27

Tää on nyt vähän uutta blogilleni ja minulle saada
joku tämmöinen tunnustus mutta yritetään!
Eli sain tämmösen:


You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogspotin näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Koitan nyt sitten saada tähän
vähän jotain yllättävää.
Vaikkei edes yllätävää niin jotain
vähän erilaista.


Rakastan teatteria. Olen ollut muutamassa 
"isommassa" jutussa mukana kuten ylläolevan
kuvan teoksessa Vihan Päivät 1918
ja Hämeenlinnan kaupunginteatterissa ja pakkahuoneella esitetyssä
Seireenin suudelma -tanssinäytelmä..härpäkkeessä.
Näiden lisäksi olen ollut muutassa sarjassa 
avustajana (Uusi päivä ja Tehdas).
Vihan Päivissä olo oli parhaita kokemuksia elämässäni.


Äitini pakottaa meidät aina lähes
jokavuosi mustikkaan.
Tänä vuonna olen itse innostunut ajatuksesta ja 
odotan jo sitä kun voi poimia marjoja!
Kuvassa asianmukaiset vaatteet.


Tuli ensimmäisenä mieleen sana kaipaus.
Meillä oli mahtava porukka
ja nyt jotenkin erkaannuttu ihan liikaa.
Päivä jolloin kuva on otettu oli mielettömän
 ihana ja hauska. 
+ tykkäääään olla repparissa!


Olen käynyt kerran Norjassa.
Olin jo rakastunut ajatukseen vuorista katsoessani yhtä
lempielokuvistani Liikkuvaa linnaa, etukäteen
ja "itse koettuna" rakastuin niihin vielä enemmän.
Ne toivat mielettömästi turvaa ympärille 
ja ikäänkuin hoivasivat. Niistä tuli todella varma olo, tiedä sitten miksi.
Maa johon tahtoisin uudelleen.


Hii, kävin rippikoulun Päiväkummussa.
Elämäni parhaat kaksi viikkoa.

Siirrän tätä eteenpäin teille:





12 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aivan upea tuo kuva Norjasta! :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitusta! Söpöjä kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi sinulla, kaunotar :)

    VastaaPoista
  5. Pinja; En tiiä onko sitä vielä varmistettu että ne aivokuumetta levittävät ois suomessa? Tai en tiiä, tuntuu että lehdet vaan suurentelee mutta näkeehän sitten. Pakko ainakin mansikoita ja vadelmia on poimia! x_____x
    Ja kiitoksia :)

    Nooralle Vilmalle ja Lieslalle kanssa kiitokset. ♥

    VastaaPoista
  6. jeaahh mahtavaa bou hihi ihanaa! pakko tehä sitte ! ;))

    VastaaPoista
  7. jewwi28.4.11

    ootpas tosi nätti tossa ripatikuvassa ! :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi29.4.11

    oletko tyytyväinen vartaloosi tällä hetkellä?

    VastaaPoista
  9. Anonyymi29.4.11

    Kauniita kuvia. Kunpa itsensä kuvaaminen luonistuisi minullakin :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymille; Hyvin hyvin harvoin ja pienissä määrin.

    Tuhkalle; SIINÄ MENEE MUUTAMA KUVA AINA KUN

    VastaaPoista
  11. Anonyymi3.4.13

    ihana mekko!mistä?;)

    VastaaPoista