maanantaina, huhtikuuta 9

Hölmö rakkaus

Teki nyt mieli tehdä joku ihan turhin postaus ikinä. 
Taustalla soi Scandinavian Music Group kuten otsikosta voi päätellä!
Aloitetaan siitä, mitä on viimesimpänä tapahtunu.
Mulla on tässä paras pääsiäisloma kohta takana. Kuus ihanaa päivää. ♥
Äityliini on ollu tähänasti jokayön pois kotoo, mutten oo käyttäny sitä mitenkään
hävyttömästi hyväkseni, vaikka oonkin yökyläilly siellä sun täällä. Fiksusti kuitenkin.
Eilen käytiin Sahinin ja muutaman sen kaverin (+ niiden porukoiden) kanssa kattomassa
Iron Sky. Mulle ei oikeen kolahtanu, ja tuskin hymyilin kertaakaan, vaikka komediahan siinä oli kyseessä.
Tuntu kun riemurasian käyttäjät ois koottu yhteen tekeen leffan. Ainoostaan kissakuvat puuttu.
Näin myöhemmin ehkä selittäisin sitä tympääntymistä niillä parin tunnin yöunilla, mitä nukuin ennen tonne menemistä.
Eli käyn ehkä kattoon sen paremmalla fiiliksellä myöhemmin. Sahin ja sen kaverit tykkäs.

takki jonka löysin kirpparilta 7e, kenkulit BearWearit (ihan paskat älkää ikinä ostako :D)
Tosiaan, parin tunnin yöunet oli peräisin serkun kaverilla vietetystä yöstä. Oli ihan jänskä meininki, vaikka
meinas mennä pahasti hermo välillä. Ja ne yöunet. Nukuin nojatuolissa sykkyrällä ja voitte vaan kuvitella millanen fiilis oli hartioissa, kun heräsin :D Sitä saa mitä tilaa ja sillein.

Sit ehkä vähän noin laajemmin mitä mulle kuuluu.
En jotenkin ymmärrä enään, että miks ketään hirveesti kiinnostais lukee niitä, (jojojojo oon sanonu sen jo satakertaa!) koska mun elämässä ei oo enää mitään thinspovinkkejä tai laihuuskannustusta. Runoja tykkään kirjotella silti edelleen, ja niissä nyt tulee mun henkinen tilani, ainakin välillä, esille. Siis sillon kun kirjotan itestäni.

Mulla on vähän, tai oikeestaan aika paljon sekava elämäntilanne. 
Emmä halua selittää läheskään kaikkee, mutta jotain kuitenkin.
On tosi vaikee sanoo, että mulle kuuluu tätä ja tätä, koska kaikki on jotenkin vuosien päässä kaukana solmussa.
Mun vanhemmat siis tosiaan eros jouluna, se ei oikeestaan ollu muutakun hyvä, mulle siis.
Ne itkut oli itketty jo aikapaljon aiemmin ettei noi tuu oleen ikuisesti yhdessä.
Ehkä vaan tuli joku hassu katkeruus, että se tapahtu vasta nyt, eikä vuosia aiemmin.
No joo, kuitenkin. Asutaan äitin kanssa kaksin kaksiossa Messukylässä.
Kaikkee on kuitenkin tapahtunu niin paljon aiemmin, että jotain sitä pakosti jättää omaan päähänsä. 
Siks en oo hirveen vakaa persoona edelleenkään.
Mitä joku saattokin päätellä tosta sanaleikistä pari postausta sitten, mun mielialat tai mitkä ikinä, heittelee aika komeissa suhteissa.

pipo (~12e) ja paita (~10e) verrrrkkokauppa YesStylestä , ööverkniit Cubuksesta (7,9e)


Yleensä hyvät fiilikset sijottuu päivälle, ja huonot vähän illemmalle, mutta menee ne joskus toisinkin päin. Emmä oikeen tiedä mitä tapahtuu. Yhtäkkiä saatan vihata kaikkee ja kaikkia, ja aina eniten itteeni, ja tehä kaikkee tyhmää ja sanoa tyhmiä asioita joita en tarkota. Tai sitten tuun hirveen epäluuloseks kaikkee kohtaan. Sitä, että miten paljon mun vanhemmat on valehdellu mulle, miten paljon Sahin valehtelee mulle, miten paljon mä valehtelen vai valehteleeko kukaan ollenkaan. Tai rakastaako mua kukaan, tai onko koskaan rakastanu. Mun on tosi hankalaa sisäistää että olisin jollekin tärkee. Etenkään, että olisin millään tasolla jotain muuta, kuin helposti korvattava palanen. Vähän vaikee varmaan päästä tohon lauseeseen sisään mutta se on tosi vaikee muotoilla näin hyvässä tilassa kun missä mun mieli on nyt. Toisinaan sitten on ihan loistava tunne ja hyvät välit kaikkien kanssa. Elämä hymyilee ja sillein ♥__♥

Tää pääsiäisloma on menny 90%  hyvällä fiiliksellä, ehkä siks, että oon saanu päättää melki kaikki tekemiseni oman pääni mukaan. Oon siinä määrin omapäinen, että ahdistun, jos joku rajaa mun elämää hirveesti. Mun vanhemmat on  tosi pitkään pitäny niin tiukkoja ohjia, että nykyään kun ne on niitä jo aika paljon hölläilly, niin silti oon tosi huono vastaanottaan ihan järkeviäkin rajotuksia. Tulee heti semmonen piikkinen kuori mun ympärille, jolla puolustaudun jotain turhaa vastaan, ihan kun multa yritettäis viedä jotain perusoikeuksia. 

Hohhohohoo! Tommonen puolitoppi giiinatrikoosta (9,95e), hame löytyypi seppälästä (19,95e) (oikeesti siinä oli henkselit mut ne oli liian isot mulle :| )
Hirveen paljon kaikessa on hyvääkin ja noista edellisistä kappaleista voi ehkä jäädä vähän väärä käsitys siitä mitä mun päivät oikeesti sisältää. 
Vaikka koulu onkin tosi paljon ahdistavampaa kun aiemmin, niin tykkään tosi paljon olla TYKissä. Tai että en pysty kuvitteleen, miten selviäisin missään peruslukiossa jossa ei oo kesken päivää jotain. Esimerkiks näyttämötyötä, missä saa kirjotella kohtauksia, tai tehdä näytelmä "kiinaks". Jotain myös mitä mulla ei oo ollu aiemmin ollu, on kaveriporukka. Joo, yläasteella oli tavallaan semmonen, mutten koskaan tuntenu että oisin oikeesti mitenkään kuulunu siihen, tai että ketään haittais, jos katoisin sieltä. Me tehään kaikkee tyhmää ja vähemmän tyhmää noiden kanssa. On kuitenkin kivaa, kun tuntee ettei oo yksin koulussa haahuamassa, tai että on se ainoo, jota ei kutsuta pippaloihin. 
Ylipäätänsä mun kaverisuhteet on vähän elpyny sillä kun muutettiin tänne Messukylään. On jopa aikaa nähdä ihmisiä, eikä tarvii pyytää äitiä kuskiks joka kerta. Eli jee, kaverit on kiwoi. 

Sit se ykkösparas kivoin piristävin juttu on tosi vaikeesti arvattavissa: Sahin. ♥ Purr.
Mun piti laittaa joku tyhmä postaus sillon ku meillä tuli vuosi täyteen (19.3.), mutta sitten ehkä saatoin vähän luistaa sen tekemisestä. Mun lahjaan kuulu teatteriliput, eli käytiin kattomassa Hiiriä ja Ihmisiä Tampereen teatterissa, ja sit myöhemmin tein sille sushia ihan omin pikku kätösin. Niistä tuli jopa hyviä ja molemmat tykättiin myös tuosta näytelmästä. Iskää saan kiittää lipuista kun se hommaili ne.
 Sahin taas anto mulle parhaan pleikkaripelin ikinä: Crash team racingin (apua kirjotetaakse noin?! sanon aina vaan kräshi), ja sitten se oli ostanu toisen ohjaimen sen pleikkariin että voidaan pelata kaksin. Ja hihii, MÄÄ VOITIN. Ootan vaan sitä hetkee että joskus pelataan tekkeniä! Mut joo kuitenkin, Sahin on kivajeepuspus ja korvaa mun kaikkia harrastuksia kun oon ollu niin laiska etten oo tehny mitään. 

Hihohhuuh tämäkin YesStylestä (~25e), oli pakko koska söpöin huppari ikinä ♥
Plöölölö kukaan ei lue tätä varmaan loppuun asti, kun pompin minkä kerkiän, mut jos joku lukee niin selitän vähän noita kuvia mitä tässä on! Koska tää postaus on muutenkin näin epäkuismamainen (vai onko) ja muutenkin niin outo, niin päätin nyt laittaa tähän muotibloggariviboja, eli asukuvia! Hihii, mun peruukkeja tosin ette vielä nää.

46 kommenttia:

  1. Tää oli just kiva postaus :) Tai ku ite nyt en oo mikää runoihminen, ni on kiva saada vähä selkolukusempaa välillä. Vaikka eihän tää ihan niin huoliteltua teksiä ollu, ku mitä sulla usein on.

    Oli kiva kuulla ees tällee pintapuolisesti sun kuulumisia, kun ei olla taas nähty pitkään aikaan. Ja kiva kuulla, että oot viihtyny siellä tykissä!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9.4.12

    Vitsi näytät hyvältä oikeesti, varsinkin tokavikas kuvas! Vau nainen!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9.4.12

    Vitsi oot kyl ihana ja kaunis ja niin sulonen :) ihana tyttö! <3

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9.4.12

    Siis vau! Sä oot niin täydellinen :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en nyt ihan sanois mutta hiirmuisasti kiituksia kuitenkin! ;>

      Poista
  5. Anonyymi9.4.12

    hei, osaatko neuvoa tuon yesstylen kanssa? haluaisin itsekin tilata sieltä, mutta oon epävarma niistä vaatekooista ja muutenkin postimaksuista. minkä kokoisia vaatteitä sä tilasit tuolta? tuliko postimaksuja? jäikö paketti tulliin?

    kiitos, jos jaksat vastailla <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öööö ööö mun kaveri siis tilas noi mutta voin selittää mitä osaan!
      Vaatekoot oli suurinosa onesize ja mitat lukee siinä vaatteen tiedoissa että sillä suurimman osan katoin että sopiiko. Eli siis mittasin varmuuden vuoks iteltäni. http://www.yesstyle.com/en/help/section.html/hsi.791#1714 täältä löytyy ne että mitä mikäkin mitta tarkottaa ;> Mulla kävi semihassusti kun tuolla on rinnanympärys ja sit edestä rinnanleveys ja niis ei oo mitään eroo ja sit katoin yhestä vaatteesta että miten hitossa voi kellään olla 50cm rinnanympärys tai jotain xD Mutta aika pieniähän nuo kaikki melkein on ja siks ite tykkäsin kun suomessa käy vähän niin monissa vaatteissa että esimerkiks vyötärö jää tosi löysäks vaikka pepusta oiskin ihan kireet.

      Postimaksuja ei tullut kun tilattiin kaverin kanssa yli 116e tilaus ja tulliin ilmeisesti jäi kuitenkin, vaikka tilauksessa kaveri pisti että laittais siihen pakettiin arvoks 40e ja että se on lahja. Reippaat 11e tuli kai tulleja ettei nyt hirveesti ainakaan. Yleisesti se on kai joku 23% mitä tullivero on ellei oo joku alle 40e. Tosin 40e tilauksesta tulee sit taas postimaksut että koittaa nyt olla selvillä siitä :D

      Tässä nyt vastaukset noihin ja kysy toki lisää jos jäi joku hämäräks!

      Poista
  6. Anonyymi9.4.12

    Ihana postaus, tykkäsin ja vou oot kaunis ja ihanat vaatteet jajaja aaa<3! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9.4.12

    oot niin söpö tossa ekassa kuvassa =) ja kolmannessa kuvassa noi sun hiukset on ihan täydelliset! ja tämmösiä postauksia on kiva lukee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ;3 no ehkä vois tehä toistekin! Ja kiiiitos :)

      Poista
  8. hohoo luin loppuun asti ja yritin parhaani mukaan sisäistää. itellä aikapaljon samoja ja yhtä sekavia tuntemuksia ollu, et oo siis ainoo! :3 Jajaja rakastuin sun kirpparitakkiin plus toi toppihamehiuksetauki kuva on toooosi najs kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kans olin ihan myyty tosta takista ;3 Ja voi kun te piristätte mun päivää näillä kommenteilla! ♥

      Poista
  9. Ootpa tosi nätti! ♥ Tykkään aina niistä sun runoista ihan hirmusti :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi9.4.12

    Tää oli jotenki paljon kivempipostaus ku noi sun aiemmat! <3 Kiitos tästä. :) Ja muutenki oli tositosi kiva, että jaksoit kirjottaa noin pitkän, koska tollane pitkä jossa on tekstei ja kuvii on tosi ihana lukee. Ettästiiät! Ja oot muute tosi nätti varsinki tossa ekassa kuvassa! ;)Olikoha muuta sanottavaa? Eipä varmaa, lisää samanlaisii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai no kiitoksia ;> Kuullu vaan niin paljon sitä että kukaan ei jaksa lukee pitkiä tekstejä/liian lifestyle blogityyppisiä. :)

      Poista
  11. Anonyymi9.4.12

    Hauska et alotit ton et tuli sellane fiilis et haluut tehä jonkun turhan postauksen, ja tällästä postausta mä oonkin sulta oottanut! Aina välillä on oikeesti kiva et kerrot tekemisistäs ja raotat sun elämää ja fiiliksiä vähän enemmän. Ja toi kolmas kuva on uskomattoman upee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi9.4.12

      Siis sitä mä tolla alulla tarkotin et kun tää oli kaikkee muuta kun tylsä!

      Poista
  12. Anonyymi9.4.12

    nytkö susta on tullu ernu :¨D... ja hei näin ton pupu paidan 2 vuotta sittten yesstylessä kanssa! Oli sillon best selling tuotteis jo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ernu...? (joo tiedän kyllä mitä se tarkottaa mutten ihan liitettynä itteeni) ja siis no se on ylisöpö :3

      Poista
  13. Sinulla on ihania vaatteita, varsinkin tuo eka asu!

    VastaaPoista
  14. Nainen! Oot ylisuloinen ja kaunis ihmeinen! <3

    VastaaPoista
  15. fruit15.4.12

    todellakin kiitos tästä postauksesta hei kuule. Itse koen aivan melkein täysin samoja tuntemuksia, joskus haluaisin jotenkin selittää niitä perheelle, kavereille ja muulle lähipiirille, mutta tunnen sen aina liian monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Varsinkin just kun on niitä hyviä päiviä niin sillon ei välillä edes muista miltä ne huonot tuntuu-ja sit taas toisinpäin. Huonoina päivinä kun tiedän miltä se tuntuu, niin en vaan saa yleensä sanaa suustani kun niinkin paha olo välillä. ehkä nyt voin näyttää tän sun tekstin ja sillä tavalla saada selitettyä :) Elämä on outoa. Joskus mietin koska musta tuli tällainen vai oonko aina ollu o.O Mutta tsemiä! :) Tässä sulle Mariskan biisi, aika piristävä: http://www.youtube.com/watch?v=04CyzQ6hmp0

    VastaaPoista
  16. Hmm. Mä tiedän ton tunteen että kun on hyvä fiilis niin oikeesti ei ehkä ees halua muistaa mitä sit on huonompina hetkinä. Toisaalta oon miettiny että eksen pidäkin mennä niin, että välillä hyvin välillä huonosti. Sitten taas on ehkä vähän mutkistavampaa että suurinosa ihmisistä ei hakkaa itteensä iltasin koska on niin väsyny kaikkeen. Mutta joo, hyvä jos mun raapustukset voi jotenkin auttaa ;3 Ja voimia sinnekkin suuntaan!

    VastaaPoista
  17. Anonyymi17.4.12

    päästin hauskan gasp-äännähdyksen kun näin tuon kuvan, jossa sulla on tuo hame, koska näytät jotenkin superlaihalta siinä. ei pahalla, oot tosi hyvännäköinen. :)

    VastaaPoista
  18. ihania kuvia, ooot supersöpö ::::::::::: ) mäki haluisin tollasen lyhyen topin ginasta mut en oo saanu aikaseks vielä tilattuu :D

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii kiitos ;;;;;;;;3 Ja siitä vaan tilaamaan.

      Poista
  19. Anonyymi23.4.12

    ihania kuvia!!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi23.4.12

    Tää oli kiva postaus<3 mulla on aika samoja fiiliksiä, tosin: vanhemmat on edelleen yhdessä.
    Pitäis olla kiitollinen, mutta... tiedät varmaan että välillä aika sekavat fiilikset?:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus :) Mutta siis hmm, ei mulla oo ollu sekavaa, kun oon halunnu tosi pitkään että ne erois että kaikilla ois helpompaa ;>

      Poista
    2. Anonyymi25.4.12

      joo no...:D:D kirjotin että mulla ne on yhdessä vieläkin että... :D:D pitäis olla kiitollinen ,mut kai sitä kaikki tajuu et pitäis eroo......

      Poista
  21. Anonyymi23.4.12

    Kannattaa laittaa toi sun äidin mekko esim huutonettiin!

    VastaaPoista
  22. Anonyymi23.4.12

    anteeks siitä nojatuolista ja hermojen menetyksestä, nukkumapaikat kun tuppas loppuun kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööm... mitä xD Mikä nojatuoli?

      Poista
  23. Hei tyttö tiesithän että oot uskomattoman kaunis?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nononono ;__; harvoin tulee ajateltua ihan noin mutta kiitos ;3<3

      Poista
  24. mulla on samanlainen hame ! :) oot kaunis

    VastaaPoista